Tarinamme

Jyrki Pyykkö perusti vuonna 2011 yhden Suomen ensimmäisistä hevoshoitoloista. Parhaimmillaan Ekohepo-hoitolassa on hoidettu satoja hevosia kuukaudessa. Ekohepo-hoitola lisäsi valikoimaansa ensimmäisenä maailmassa infrapunasaunan ja toi Suomeen myös muita moderneja hoitotapoja kuten vesijuoksumaton ja suolahuoneen.

Ekohepo-hoitolassa työskennellessään Pyykkö huomasi sekä suolahuoneen että infrapunasaunan toimivuuden. Hän oivalsi, että hoitomuodot yhdistämällä voitaisiin saada molempien laitteiden etujen lisäksi myös lisähyötyjä.

“Infrapunasauna tehostaa hengitystä ja vetää suolapölyn syvemmälle. Koska infrapunasauna parantaa aineenvaihduntaa niin suola pääsee imeytymään myös ihon kautta”, Pyykkö kertoo.

Ekohepo lisäsi valikoimaansa ensimmäisenä maailmassa hevosille suunnatun infrapunasaunan.

Vuonna 2015 hän loi ensimmäisen prototyypin laitteesta, josta usean vuoden kehittelyn jälkeen syntyisi StiRoom, kansainvälisesti patentoitu teknologia. Hän siirsi tuolloin suolahuonesäteilyttimet infrapunasaunaan ja alkoi testata laitetta yhdessä paikallisen klinikan kanssa.

“Laite lisäsi huomattavasti molempien hoitomuotojen tehokkuutta. Huomattiin myös, että laite kykeni auttamaan paljon tehokkaammin esimerkiksi pahoihin hengitystieongelmiin ja räkätauteihin”, Pyykkö sanoo.

Neljän vuoden kehittämisen jälkeen hänellä on nyt hallussaan kansainvälinen patentti StiRoom-laitteelle. Yritys tähtää kansainvälisille markkinoille ja kauppoja tehdään jo Suomen lisäksi Ruotsiin ja Ranskaan. Ensimmäisenä aikataulussa on Euroopan ja Lähi-Idän valloitus, myöhemmin Pohjois-Amerikan.

“Suolahuoneen ja infrapunasaunan hyödyistä on olemassa laajalti tutkittua tietoa. StiRoom yhdistää kaksi luotettua hoitokeinoa ja tehostaa niiden toimintaa entisestään, mikä tekee laitteesta erinomaisen vientituotteen.”

StiRoom yhdistää kaksi luotettua hoitokeinoa ja tehostaa niiden toimintaa entisestään.


Jyrki Pyykkö

Jyrki Pyykkö on StiRoom-teknologian kehittäjä. Hän perusti oman hevoshoitolansa, Ekohevon, vuonna 2011 ja on tehnyt siitä lähtien töitä hevosten parissa. Hän on myös opiskellut muun muassa hevosten hierontaa ja akupunktiota. Viimeiset neljä vuotta hän on kehittänyt StiRoom-teknologiaa ja suuntaa nyt laitteen kanssa kansainvälisille markkinoille.